keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kilisee, kilisee tasselit!

Idea, asut, MUAH, mallit: Lady Winkheart & Miss Charming Daisy Kuva: Emilia Reponen

Hylätty Huvipuisto miehistöineen haluaa toivottaa asiakaskunnalleen, yhteistyökumppaneilleen ja kaikille ketkä liittyvätkään tapahtumaan lailla tai toisella, lämmintä ja rauhallista joulun aikaa sekä mitä mahtavinta vuodenvaihdetta! Jos välipäivinä on tylsää, voitte inspiroitua suunnittelemaan ihka omia esityksiänne ja hakea Teekutsujen avoimessa haussa huhtikuun Hylättyyn Huvipuistoon (;

 Nähdään taas ensi vuonna <3

-Lady Winkheart & Miss Charming Daisy

Idea, asut, MUAH, mallit: Lady Winkheart & Miss Charming Daisy Kuva: Emilia Reponen

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joululahja teille - Avoin haku Hylättyyn Huvipuistoon 2016!

Seuraava Hylätty Huvipuisto etsii esiintyjiä!

Ensi kevään teema on nyt valittu ja sen vuoksi julistamme nyt  avoimen haun löytääksemme mahdollisimman monta potentiaalista teemaan sopivaa esiintyjäehdokasta, joita emme muuten välttämättä löytäisi. Ei ole väliä, missä päin Suomea asut, hakea voit silti! Hylätty Huvipuisto on ennen kaikkea burleski-iltama, mutta muidenkin taidealojen edustajat ovat vapaita hakemaan.

 Huvipuisto avaa ovensa Turussa, Kårenilla, jälleen 08.04.2016 teemanaan



                                     TEEKUTSUT



  Esityksesi tulisi jotenkin sopia teemaan tai sivuta sitä. Toki teekutsujen  vieraina voivat vierailla monenlaiset olennot ja esitykset. Vapaamuotoiset hakemukset toivomme osoitteeseen hylattyhuvipuisto@gmail.com. Valokuvat ovat toki kivoja, mutteivät ne kerro esityksestäsi sen enempää joten arvostamme eritoten videomateriaalia (Youtube-linkki, Dropboxin kautta materiaalia tms.). Otsikoithan viestisi 'Esiintyjähaku 2016'. Hakea voit 14.02.2016 asti.

 Huomioithan, että emme tokikaan pysty tarjoamaan kaikille hakijoille mahdollisuutta esiintyä tapahtumassamme. Tapahtumamme linjaukseen kuuluu  myös se, että iltamien esiintyjäkaartin tulee olla tarpeeksi vaihtuva, jolloin emme valitettavasti valitse tapahtumaamme jo siellä esiintyneitä artisteja. Muistathan myös, että esiintymiskokemuksella ei sinänsä ole väliä - voit hyvin olla aloittelija tai jo useampia lavoja kolunnut konkari.

Hylättyä Huvipuistoa tuottavat Lady Winkheart sekä Miss Charming Daisy työryhmineen eikä iltamien tekeminen perustu bisnekseen vaan yhteishengessä tekemiseen ja kulujen kattamiseen sekä tapahtuman kehittämiseen.

-Lady Winkheart


Teekutsuilla voi nauttia monenlaista - erhhm - teetä? Kuva: Nina Riski 








lauantai 28. marraskuuta 2015

Kårenin Kirppis - Uusi kirpputoritapahtuma Turkuun!

Uutisia ensi vuodesta! Seuraa siis osin kaupallinen tiedote:

Kuten saatatte tietää, Lady Winkheart on kokenut kirpputorien kävijä ja hänen ideastaan burleskikirpputori tapahtumissamme on alkanutkin. Ylimääräiset tavarat tulee tuoda juuri sen yleisön luo, jota ne saattaisivat eniten kiinnostaa. Toki Miss Charming Daisy on myös kirpputori-ihminen ja itseasiassa ensimmäisen kerran koskaan Winkkis ja Daisynen ovat tavanneet Portsan pihakirpputorilla vuonna 200X kun Winkheart osti suhteellisen paljon kivoja vaatteita tuolta vielä tuntemattomalta mukavalta rastatukkaiselta naiselta. Naisten tiet kohtasivat uudelleen lokakuussa 2010, New Comer's Nightissa ja Daisy olikin miettinyt seuraavan vuoden kirpputorilla tuleekohan 'se kiva tyttö taas' ostoksille ja ostaa yhtä paljon.

Lady Winkheart on jo muutaman vuoden ajan pohtinut, miksei Turussa ole kivaa ja kunnollista kirpputoritapahtumaa. Omat ajatukset muuttuivat viimeisten viikkojen aikana teoiksi.

Kuva jälleen, ihan järjettömän hyvä & ihana Jere Satamo Photography

Uusi tapahtuma kulkee yksinkertaisesti nimellä Kårenin Kirppis, koska Kåren ei Winkheartista lähde kulumallakaan, tai toisinpäin. Miksi kirpputoritapahtuma tarvitaan? Siksi, että ihmisten kaapit pursuavat ylimääräisyyksiä ja pikkurahalle on aina tarvetta. Myöskään tarve ostaa uutta on kovin vaikea taltutettava - miksei niitä itselleen uusia asioita voisi myös ostaa käytettynä?

Ensimmäinen tapahtuma on lauantaina 09.01.2016.
Tapahtumasta pyritään tekemään jatkuva. 

Nettisivua työstän vielä toistaiseksi, facebooksivun ja tapahtuman löydät täältä, kliketi klik.

Pyydämme huomioimaan, että Kårenin Kirppis on täysin Lady Winkheartin oma tuotanto ja erillään Hylätystä Huvipuistosta. Huvipuistoa tehdään edelleen Miss Charming Daisyn & työryhmän kera ja seuraavan kerran Huvipuisto avaa ovensa perjantaina 08.04.2016.

Tervetuloa ostamaan tai myymään!
Tapahtuman nettisivu täällä.

Kirpputoriterveisin 


-Lady Winkheart alias Edvina Walstén
Tapahtuman tuottajatar


maanantai 16. marraskuuta 2015

HH Kurpitsajuhlat 2015 - Ilta kuvin!

Kuvia tarjolla - n y t!

 Kuvat löytyvät facebooksivumme kansiosta täältä, klik klik. Niiden pitäisi näkyä myös kaikille, jotka eivät kyseisessä mediassa ole käyttäjinä.

 Jos löydät kuvien joukosta materiaalia, jota et halua siellä olevan, ilmoitathan asiasta hylattyhuvipuisto(at)gmail.com

 Muutoin mars kuvia katselemaan. Voimme myös tägätä ihmisiä niihin niin halutessanne.
Kuvia joissa esiinnyt itse saa myös ottaa ns. omaan käyttöön, kunhan niitä ei itse muokkaa (rajaaminen facebookin profiilikuvaan / instagramiin on ok) ja jakaessa mainitsee kuvaajamme Jere Satamon.

Tällä hetkellä kansion kuvat ovat käänteisessä järjestyksessä ja Miss Charming Daisyn esityskuvat  päivitetään myöhemmin kokonaisuudessaan mukaan.

Seuraava suuri uutinen koskee ensi kevättä ja infoamme siitä teitä vielä tämän vuoden puolella..

 -Lady Winkheart


Illan artistikattaus - Hosannah & Ramona Reinvall + tuottajat, pick-upit sekä juontajamme.  Photo: Jere Satamo 

torstai 5. marraskuuta 2015

Kuvia illasta luvassa lähiviikkoina!

Hiljaa hyvä tulee, jotkut väittävät. Me olemme itse malttamattomia, mutta ilmoitamme muillekin malttamattomille että virallisen kuvaajamme Jere Satamon illasta ottamat kuvat pläjähtävät myös teidän nähtävillemme muutaman viikon kuluessa. Ennen sitä kuvia valikoidaan, editoidaan, logotetaan ja toki varmistetaan kuvissa esiintyviltä, että ne saa laittaa maailmalle nähtäväksi.

 Ilmoitamme kyllä, kun hetki on käsillä.

 Ja ensi keväästä jo sen verran, että paikka on toki vanha tuttu Kåren ja teema on jo mietittynä, mutta senkin paljastamme vasta hieman myöhemmin. (Jos ihan totta puhutaan, kevät 2017 on jo myös työn alla..).


 Nauttikaa lämpimästä marraskuusta vaikka lumi olisikin maagisen kaunis asia <3

Käsiohjelma, Hylätty Huvipuisto Kurpitsajuhlat. Kuva. Jere Satamo Photography 

 -Lady Winkheart 


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kiitos!

Arkun kansi on laskeutunut takaisin paikoilleen ja Hylätyn Huvipuiston ruosteiset portit on taas suljettu, kunnes perjantai 08.04.2016 koittaa.


Voodoo-Daisy & Kurpitsa-Winkheart Kuva: Jere Satamo

Toivottavasti viihdyit illassamme ja teit löytöjä mehevävalikoimaiselta burleskikirpputorilta (kiitos myyjät Hanna & Madame Blaablaa ja kaikki artistit jotka toitte myytävää), vierailit valokuvauspisteella (kiitos kuvaajat Nina Riski & Miika Soukkala) ja nautit esityksistä. Kiitos kaikki artistit: Elisa Day, Hosannah, Honey B'zarre, Edgar Allan, Poppy Red, Ramona Reinvall, Blue 'n Bizarre, Bambi von Deerheart, Dotty Delirium, Kaisa Cupcake, Shelly Shellshock, arkunkantajat sekä Irma Sandrén, joka vastasi arkunkannon kuolonrytmeistä.

Kiitos settejä kasassa pitäneille järkyttävän ihanille klovneille: Miss Nobodylle sekä Miss Ingocnitolle. Kiitos esitysten sujuvuudesta ja lavan tyhjennyksestä hoitaneille (sekä lopun superglitterpommista vastanneille) Sally Slanderille & Lumiralle. Kiitos lipunmyynnissä avustaneille, jokaiselle teistä.
Kiitos Kåren, Åbo Akademis StudentkåHymiö heart, Åbo Svenska Teater, Teknoaitta, Fanny von Dunkel upeasta graafisesta ilmeestä, Jere Satamo illan taltioimisesta ja siitä että jaksoi toteuttaa kanssamme 'hurjan' kurpitsajuhlaidean.

Kiitokset Butik Lilianile sekä Riikalle lippujen myynnissä, hän ei valitettavasti päässyt kurpitsajuhliin myymään, mutta toimii lippujenmyyntipisteenämme jatkossakin.

Kiitos yhteistyökumppanillemme DreamWearClub ry. Kiitos oheisohjelmaa eli vartalomaalausta hallinneille Maijastiina Männylle, Fanni Örlingille sekä Katja Heinolle, jotka maalasivat Sea Breezen & ToyToyn.

Erityiskiitos sille toiselle tätä kokonaisuutta koossa pitävälle voimanaiselle: Miss Charming Daisylle Hymiö heart Hylätty Huvipuisto elää niin kauan, kuin me haluamme / kykenemme sitä elossa pitämään.

Tulevaisuudessa näyttää siltä, että tarvitsemme entistä enemmän hyviä vapaaehtoisia tekemään yhteistä tapahtumaa, jolle on tarvetta tässä kaupungissa ja erityisesti maailmassa.

Kiitos yleisö! Jaksattehan tulla katsomaan viihdettä jälleen 08.04.2016 Kårenille? Kevään fbtapahtuma täällä, klikklik. 


-Lady Winkheart & Miss Charming Daisy 



Ps. Palautetta voi antaa, täällä tai sähköpostilla hylattyhuvipuisto@gmail.com jos joku tuntuu menneen toosi hyvin tai nihkeästi. (;

perjantai 30. lokakuuta 2015

Hylätty Huvipuisto Kurpitsajuhlat!

                                                       

                                                            Infoja iltaa ajatellen: 




Ennakkolippuja on vielä, joten kakskymppinen kouraan ja klo 12 Butik Lilianiin (auki klo 18 asti, Yliopistonkatu 11 A). JOS ennakkoliput loppuvat, ilmoitamme siitä täällä. Ovikiintiö on edelleen olemassa (silloin mukaan 25€).

Muistakaa käteinen, jos kuvauspiste, burleskikirppis tai ovilippu kiinnostavat. Narikka on muistaakseni ihan maksimissaan 2,5€ /hlö, saattaa jopa olla 2€, en mene nyt ihan takuuseen.

Huomaa ettei pukukilpailua tällä kerralla ole, joten jokainen saa pukeutua niin hienosti / tavallisesti kuin haluaa, kuten aina ennenkin.

Ovet aukeavat tasan kello 20:00 ja sitä ennen jonomuodostelman on odotettava ulkona, emme varaa kenellekään istumapaikkoja. 

Jos making of -materiaali kiinnostaa, löytyy sitä @ladywinkheart -instagramtilin takaa

Nähdään!

-Lady Winkheart (ylempi) & Miss Charming Daisy (alempi)

Ps. Hurjista kuvista huolimatta iltama ei sisällä sideshowta tai muutakaan herkkähermoisia häiritsevää.

Photos:
Idea, outfits, MUAH: Models
Throne: Valtteri Blom, Nina Korento, Lotta Laukkanen
Photos: Jere Satamo, JS Disain

torstai 29. lokakuuta 2015

Ystävämme Turun Sanomat ja Auran Aallot!

Uskomatonta, mutta totta: Enää YKSI yö! Lippuja vielä tänään ja huomenna klo 12-18 Butik Lilianista (Yliopistonkatu 11 A), 20€/kpl, käteistä mukaan.Ovikiintiö luvassa myös, ovelta liput 25€/kpl 


Turun Sanomat

Tänään ilmestyneessä Turun Sanomien Kaupunki -liitteessä on heti toisella sivulla pieni juttu Kurpitsajuhlista. Haluamme tosin vielä tehdä pienen korjauksen juttuun, sillä joskus näemmä media vääristää asioita hiukan:  
Ensimmäinen burleskitapahtuma joka koskaan on pidetty Kårenilla oli keväällä 2011 jonka tekemisessä Winkheart ja Daisy olivat mukana. Kårenin kolme ensimmäistä tapahtumaa tehtiin tosin täysin eri kokoonpanolla mitä Hylätty Huvipuisto, vaikka molemmat naiset ensimmäisissä tapahtumissa olivatkin tekijöinä: Lady Winkheart alusta alkaen enimmäkseen sinä kasassa pitävänä voimana, vetovastuun ollessa Hylätyn Huvipuiston aikana molemmilla yhtä suuri. Mutta vuosi 2010 on siitä kuitenkin merkittävä, että molempien burleskiura on alkanut silloin virallisesti.
Mutta i-ha-naa, kuvaaja on mainittu ja promokuvamme Daisy puski lehteen läpi, vaikkei se TS:n linjanmukaista ollutkaan.


Pimeyden Kreivitär & uskollinen henkilökohtainen parantaja. Kuva: Jere Satamo 

Auran Aallot

Miss Charming Daisy vieraili myös Auran Aalloilla muutama päivä sitten ja Auran Aaltojen juttuun pääset käsiksi täältä. Netissä myös kuunneltavissa haastattelupätkä, jonka löydät klikkaamalla kuvan yläreunassa olevaa nuotin kuvaa.
Miss Charming Daisy, Lady Winkheart Photo: Jere Satamo, JS Disain 
-Lady Winkheart

tiistai 27. lokakuuta 2015

Lippuja vielä saatavilla!

Lippuja on vielä saatavilla ke-pe 12-18 Butik Lilianista (Yliopistonkatu 11 A) sekä perjantaina ovelle on tulossa kiintiö. Etukäteen liput 20€/kpl, ovelta 25€ / kpl. Vain käteinen, kiitoksia (:

Photo: Lady Winkheart 

torstai 22. lokakuuta 2015

Winkheart & Daisy tänään Butik Lilianissa!

Tänään torstaina 22.10.2015 mahdollisuus esittää kiperiä kysymyksiä ja ostaa lippunsa itse tuottajilta, jotka ovat paikalla Butik Lilianissa klo 15-18. Lilianin osoite on vanha tuttu Yliopistonkatu 11 A, käteistä mukaan kiitos!

 Viikko enää itse h-hetkeen, nähdään!


Tänään lippunne myyvät: Miss Charming Daisy & Lady Winkheart Photo: Jere Satamo 

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Illan artistikattaus kuvina!



Blue 'b' Bizarre Photo: 
Bambi von Deerheart Photo: Qumma 
Poppy Red Photo: Teemu Laukkarinen 
Edgar Allan 
Dotty Delirium Photo: Maija Savolainen 
Shelly Shellshock Photo: Harri Sirola



Elisa Day Photo: Kimmo Jaramo
Hosannah Photo: Johanna Ahonen 

Kaisa Cupcake 

Honey B'zarre Photo: Mika Hiltunen 

Ramona Reinvall 

Tuottajattaret:  Miss Charming Daisy & Lady Winkheart 


lauantai 10. lokakuuta 2015

Lippuja on vielä saatavilla!

Lippuja ensimmäiseen halloweeniltamaamme Hylätty Huvipuisto Kurpitsajuhlat on vielä saatavilla.
Haethan omasi joko Butik Lilianista, Yliopistonkatu 11 a, Turku. Avoinna ke-pe 12-18, la 11-15. Varaathan mukaasi käteistä, liput etukäteen 20€, ovelta 25€. Pyrimme säilyttämään ovelle myös oman kiintiönsä. Lippuja saa itse tapahtumapäivänä Lilianista kuuteen asti.

 Kauempaa tuleville lippuja saa vielä kotiovelle kirjekyyhkykyydityksellä. Laita tässä tapauksessa sähköpostia osoitteeseen ladywinkheart(at)gmail.com.

 Tässä vielä muistinvirkistykseksi illan esiintyjälistaus & muut infot:


 Ruosteiset rautakurpitsat ja sammaloituneet karusellihevoset toivottavat sinut tervetulleeksi Hylätyn Huvipuiston kurpitsajuhliin perjantaina 30.10.2015 Turun Kårenille! Tapahtuma on historian ensimmäinen Hylätyn Huvipuiston halloweenversio ja luvassa on burleskia, perinteinen burleskikirpputori sekä kuvausnurkkamme.

Halloweentunnelmissa lavalla teitä viihdyttävät: 

Elisa Day 
Hosannah
Honey B'zarre
Edgar Allan 
Poppy Red 
Miss Charming Daisy 
Ramona Reinvall 
Blue n' Bizarre
Bambi von Deerheart
Dotty Delirium
Kaisa Cupcake
Shelly Shellshock

Pick-up taiteilun hoitavat Lumira & Sally Slander

Yhteistyökumppaninamme toimii DreamWearClub ry.

Ovet auki tuttuun tapaan klo 20:00
Showtime 21:00

Liput myyntiin 8.9. tuttuun ja turvalliseen
Butik Lilianiin, Yliopistonkatu 11 A, Turku. (Ke-Pe 12-18, La 11-15).
Etukäteen 20€, ovelta 25€ (vain käteinen)
Tapahtumassa on myös pieni narikkamaksu.

Ulkopaikkakuntalaiset ottakaatte yhteyttä lipunostoasioinnissa ladywinkheart(at)gmail.com.

Perinteinen burleskikirpputori auki koko illan, varaathan taskujesi pohjalle käteistä löytöjen lunastamista varten. Alakerran kuvauspiste toimii myös valitettavasti vain käteisellä.

Ammattimaisella kalustolla kuvaavia pyydetään ottamaan yhteyttä miss.charming.daisy(at)gmail.com kuvausluvan saamiseksi.

Kurvikkuutensa ja alkoholin ostomahdollisuuksiensa vuoksi tapahtuma on jälleen kielletty alle 18-vuotiailta.

Nähkäämme Huvipuistossa!

- Lady Winkheart & Miss Charming Daisy
// Hylätty Huvipuisto -crew


YHTEISTYÖSSÄ:
Butik Lilian // butiklilian.com
Kåren // kåren.fi
JS Disain // jsdisain.com
DreamWearClub ry // dreamwearclub.net 




lauantai 19. syyskuuta 2015

Yhteistyökumppaninamme DreamWearClub ry!

Hylätyn Huvipuiston yhteistyökumppaniajatus on lähtöisin tuottajien omasta päästä. Ideana ei ole saada ulkopuoliselta taholta rahallista avustusta vaan yksinkertaisesti valikoida kiinnostava järjestö, jonka arvot kohtaavat omiemme kanssa ja jonka jäsenistöä uskoisimme tapahtumamme jollain tavalla koskettavan taikka kiinnostavan.

 Ensimmäiseksi yhteistyökumppaniksemme pyysimme Turun SeTaa, viime kevään tapahtumassa yhdistimme voimamme hetkeksi Turun Baletin kera. Syksylle luonnollinen yhteistyökumppaniajatus muodostui DreamWearClub ry:stä, transvestiittien omasta järjestöstä, sillä Lady Winkheart on tehnyt yhdistyksen kanssa yhteistyötä jo useampaan kertaan ja muun muassa käynyt opettamassa burleskia  järjestön kevätpäivillä.

 Järjestö haluaa tarjota maistiaisen toiminnastaan jäsenlehtensä myötä, joka on nyt Sinunkin ulottuvillasi täällä, klik klik. Lehteen on tuottanut tekstiä myös tälläkin kertaa allekirjoittanut. Ideana inspiroi oma tosielämän töppäily.

Lippuja on mennyt mukavasti kaupaksi ja ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi: Jos haluat kirjekyyhkymme toimittavan liput sinulle etukäteen, otathan yhteyttä: ladywinkheart(at)gmail.com





-Lady Winkheart

perjantai 11. syyskuuta 2015

Turku Burlesque Weekend!

Tänään lauantaina 12.09 on aika juhlistaa Turku Burlesquen viidettä vuotta ja Lady Winkheart & Miss Charming Daisy osallistuvat juhlaan viemällä burleskikirpputorin illan Howl at the Moon -iltamiin.

 Myynnissä omia ylimääräisyyksiämme, artistien turhakkeita, artistien fanituotteita, Hylätyn Huvipuiston kangasmerkkejä (4€/kpl, kaksi 6€) sekä lippuja Kurpitsajuhliimme.

 Tule tervehtimään!






 -Lady Winkheart

tiistai 8. syyskuuta 2015

Liput nyt myynnissä!

Liput ovat nyt myynnissä tutussa ja turvallisessa Butik Lilianissa, Yliopistonkatu 11, Turku.
Avoinna tänään 8.9 poikkeuksellisesti kuuteen asti, muutoin huomaa uudet aukioloajat: 

                                  ke-pe   12-18
                                  la         11-15

Liput maksavat 20€ / kpl ja se oikeuttaa sisäänpääsyn Hylätyn Huvipuiston Kurpitsajuhliin 30.10.2015 Turun Kårenille. Eteispalvelumaksu (2,5€ ellemme ihan väärin muista) ei sisälly lipun hintaan. Lippu on myös tänäkin vuonna tarra, joten jos olit kevään bileissä (tai olet saanut tarran jälkikäteen) kokoelman kerääminen voi alkaa n-y-t! 

 Lippuja saa Butik Lilianista perjantaihin 30.20.2015 asti, elleivät lopu sitä ennen.
Lippuvarauksia sekä pöytävarauksia emme vaitettavasti voi ottaa vastaan.

 Ulkopaikkakuntalaiset voivat ottaa yhteyttä kirjekyyhkyasioissa osoitteeseen:
ladywinkheart(at)gmail.com

Photo: Lady Winkheart 


-Lady Winkheart 

perjantai 4. syyskuuta 2015

Juliste julkaistu!

Tämän vuoden halloweenjuliste - ja muukin painomateriaali - on karmivan taidokasta työtä. 
Pitäähän ensimmäisiin halloweenpirskeisiin panostaa kun-nol-la. 


Osallisina tähän taideteokseen:

Valokuvaus: Jere Satamo, JS Disain                                                           
Graafisuus: Fanny von Dunkel                                                                 
Iron Throne: Nina Korento, Valtteri Blom, Lotta Laukkanen                     
Idea, MUAH, puvustus, mallit: Lady Winkheart & Miss Charming Daisy 

Kiitos, olemme tästä teoksesta ylpeitä ja pian julistetta on nähtävillä ympäri Turkua.
Pitäkää silmänne auki! 





-Lady Winkheart                                                                                                             



keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Hylätty Huvipuisto Kurpitsajuhlat

     

Ruosteiset rautakurpitsat ja sammaloituneet karusellihevoset toivottavat sinut tervetulleeksi Hylätyn Huvipuiston kurpitsajuhliin perjantaina 30.10.2015 Turun Kårenille(Hämeenkatu 22, Turku)! Tapahtuma on historian ensimmäinen Hylätyn Huvipuiston halloweenversio ja luvassa on burleskia, perinteinen burleskikirpputori sekä kuvausnurkkamme.

Halloweentunnelmissa lavalla teitä viihdyttävät:

Elisa Day
Hosannah
Honey B'zarre
Edgar Allan
Poppy Red
Miss Charming Daisy
Ramona Reinvall
Blue n' Bizarre
Bambi von Deerheart
Dotty Delirium
Kaisa Cupcake
Shelly Shellshock

Pick-up taiteilun hoitavat Lumira & co.

Yhteistyökumppaninamme toimii DreamWearClub ry.

Ovet auki tuttuun tapaan klo 20:00
Showtime 21:00

Liput myyntiin 8.9. tuttuun ja turvalliseen
Butik Lilianiin, Yliopistonkatu 11 A, Turku.
Etukäteen 20€, ovelta 25€ (vain käteinen).
Tapahtumassa on myös pieni narikkamaksu.


[HUOM: Butik Lilianilla muuttuneet aukioloajat. Teitä palvellaan tiistaina 8.9 12-18 ja siitä eteenpäin ke-pe 12-18 sekä lauantaisin 11-15]

Ulkopaikkakuntalaiset ottakaatte yhteyttä lipunostoasioinnissa ladywinkheart(at)gmail.com.

Perinteinen burleskikirpputori auki koko illan, varaathan taskujesi pohjalle käteistä löytöjen lunastamista varten. Alakerran kuvauspiste toimii myös valitettavasti vain käteisellä.

Ammattimaisella kalustolla kuvaavia pyydetään ottamaan yhteyttä miss.charming.daisy(at)gmail.com kuvausluvan saamiseksi.

Kurvikkuutensa ja alkoholin ostomahdollisuuksiensa vuoksi tapahtuma on jälleen kielletty alle 18-vuotiailta.

Nähkäämme Huvipuistossa!

- Lady Winkheart & Miss Charming Daisy
// Hylätty Huvipuisto -crew


YHTEISTYÖSSÄ:
Butik Lilian // butiklilian.com
Kåren // kåren.fi
JS Disain // jsdisain.com
DreamWearClub ry // dreamwearclub.net

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥



You're heartly welcomed once again to the Abandoned Amusement Park!

Friday 30.10.2015 Kåren [Hämeenkatu 22, Turku] will be filled with burlesque and first time in history we have Abandoned Amusement park's halloween version!

PERFORMERS

Elisa Day
Hosannah
Honey B'zarre
Edgar Allan
Poppy Red
Miss Charming Daisy
Ramona Reinvall
Blue n' Bizarre
Bambi von Deerheart
Dotty Delirium
Kaisa Cupcake
Shelly Shellshock

Pick-up artistry by Lumira & Co.

Come open minded to see fabulous performances and enjoy your time. The best outfit will be awarded.

Doors: 20:00
Showtime: 21:00
Cloakfee.

Tickets from Butik Lilian Yliopistonkatu 11 A, 20€.
Cash only, please. If there will be tickets left they will be 25€ from the door.

[Notice: Butik Lilian is open Wednesday - Friday 12-18 and on Saturdays 11-15]

Don't forget to take cash with you if you want to buy some treasures from our burlesque flea market.

Please remember to ask a permission for taking pictures with professional cameras and filming (ladywinkheart@gmail.com)

And remember, this event is again K-18 just because of great curves and possibility to buy alcohol.

See you in the Amusement Park,

- Lady Winkheart & Miss Charming Daisy

IN CO-OPERATION:
Butik Lilian // butiklilian.com
Kåren // kåren.fi
JS Disain // jsdisain.com
DreamWearClub ry // dreamwearclub.net

maanantai 24. elokuuta 2015

Koristaudu kangasmerkein!

Ensimmäinen virallinen myyntiartikkelimme on täällä: Hylätty Huvipuisto -kangasmerkki!
Merkin logon on suunnitellut iltojemme graafisesta ilmeestä vastaava huippulahjakas Fanny von Dunkel. 

Merkkejä on saatavilla kahta eri lajia: Sinireunainen on perusmerkki, jota on saatavilla aina, oranssireunainen on spesiaalimerkki, jota myydään vain Halloween -tapahtumien yhteydessä. Eikä siinä vielä kaikki: merkkien Hylätty Huvipuisto -teksti loistaa pimeässä. How cool is that?


Kuva: Lady Winkheart 

Merkkejä myynnissä ensimmäisen kerran Hylätyn Huvipuiston -kurpitsajuhlissa perjantaina 30.10.2015.

                                                       Hinnasto:


                                                         Yksi kappale          4€
                                         Kaksi kappaletta (väristä riippumatta)   6€


Tuotto (merkkien kustannuksien kattamisen jälkeen meille jäävä raha) menee seuraavien tapahtumien kustannuksien kattamiseen. Varaattehan mukaanne käteistä!



-Lady Winkheart 

maanantai 17. elokuuta 2015

Sateenkaaria kaupungissa!

Koska rakkaus on meille tärkeä asia kävimme myös näyttämässä sen Turku Pridessä.
Kiitokset kaikille osallistuneille! Ensi vuonna marssitaan vieläkin näyttävimmin kyltein ja plakaatein.

Kuva Diane de Cameronen (kolmas vasemmalta) puhelimen kätköistä
Edustuksemme Turku Priden virallisessa kuvagalleriassa, kuva: Turku Pride 


-Lady Winkheart

perjantai 14. elokuuta 2015

Mansikoista ja ihanuuksista on selvitty!

Ensimmäinen edustaa (Lady Winkheart), toinen tunnustelee (Miss Charming Daisy) ja kolmas kourii (Sallamari). 

Miss Charming Daisyn ehdotuksesta pidimme burleskihenkisen kaikille avoimen piknikin Pride- viikolla. Tapahtuma onnistui odotusten mukaisesti - kiitoksia kaikille osallistuneille! Pimenevässä loppukesän illassa oli mukava keskustella henkeviä uusien tuttavuuksien kanssa. Ensi vuonna toteutamme piknikin varmasti uudelleen.


Piknikin porukkaa (: 

Nyt on aika suunnata katseet kuitenkin Hylätyn Huvipuiston osalta Halloweeniin. Alta löytyy syksyn graafisesta ilmeestä pieni maistiainen (Fanny von Dunkel). Ensiintyjäjulkistukset luvassa ihan näillä näppäimillä.

PS. Hylätty Huvipuisto kokoontuu myös Prideen pienenä osastona. Tapaamme 13:30 Kauppatorin jäätelöratikkakioskin luona, tervetuloa mukaan!


Hylätty Huvipuisto Kurpitsajuhlat -teemaväritystä. Graafisuus: Fanny von Dunkel 





-Lady Winkheart

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Mansikoita ja ihanuuksia - kesäpiknik!


Photo: Nina Riski Photography


Hylätty Huvipuisto kutsuu kaikki kesästä, piknikistä, mansikkamehusta, ihanista ihmisistä, hymyistä, haleista, burleskista, pukeutumisesta ja riisuutumisestakin kiinnostuneet upeat ystävät tai vielä tuntemattomat, kesäpiknikille kanssaan! Saavuhan paikalle juuri sellaisena, kuin haluat olla. Mukaan voit ottaa oman piknik-alustasi ja eväät. Tapahtuma on keskiviikkona 12.8.2015 kello 18:00 alkaen Tuomiokirkon puistossa. 


Tapahtumaan ei ole toistaiseksi suunnitteilla sen kummempaa ohjelmaa (tilanne saattaa muuttua), kuin toisiimme tutustumista, muutamia kesäpelejä halutessanne ja yleistä seurustelua hengenheimolaisten kesken. Jos kuitenkin inspiroidut ja haluat tuoda jotain erityistä mukaasi, olet erittäinkin tervetullut! Halutessasi voit olla etukäteen yhteydessä:

miss.charming.daisy@gmail.com


Illan aikana on myös loistava mahdollisuus keskustella kaikesta mieltä painavasta. Mielitpä sitten vaikka itse lavalle, mutta et ole vielä uskaltanut ottaa ensimmäistä askelta, tai pohdiskeletko kenties jotain muuta esiintyjän arkeen liittyvää. Voit myös vaan tulla mukaan, vaikka itse aihe ei vielä olisikaan sinua koskettava, mutta haluat tutustua uusiin avoimiin ihmisiin, joille tärkeintä on hyväksyä ihmiset juuri sellaisena, kuin he ovat! Ystävät ja tutut myös mukaan. Kutsua saa jakaa :)



-Miss Charming DaisyLady Winkheart


Tervetuloa!


Tapahtuma facebookissa, klik klik.    



Photo: Nina Riski Photography




Photo: Nina Riski Photography 
Kuvat: Nina Riski 

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Hylätty Huvipuisto vihdoin netissä!

 Hyvää kannattaa odottaa ja vihdoin Lady Winkheart on saanut puuhastelunsa loppusuoralle. Halusimme sivusta ammattimaisen näköisen ja tämän näköistä jälkeä saimme aikaan.

Vihdoinkin paikka, jossa seurata mitä kulisseissa tapahtuu. Uusia kujeita syksylle?
Kangaskasseja myyntiin? Kuka tulee esiintymään? Voisinko minä auttaa jotenkin?

Seuraava noteerattava tapahtuma on burleskipiknik 12.8 Turussa. Tapahtuma facebookissa, klik klik.

Sen jälkeen Hylätty Huvipuisto, Kurpitsajuhlat! Kårenilla 30.10 Tapahtuma facebookissa, klik klik. 




Kuva: Jere Satamo, JS Disain. Hylätyn Huvipuiston tuottajattaret


-Lady Winkheart