lauantai 19. syyskuuta 2015

Yhteistyökumppaninamme DreamWearClub ry!

Hylätyn Huvipuiston yhteistyökumppaniajatus on lähtöisin tuottajien omasta päästä. Ideana ei ole saada ulkopuoliselta taholta rahallista avustusta vaan yksinkertaisesti valikoida kiinnostava järjestö, jonka arvot kohtaavat omiemme kanssa ja jonka jäsenistöä uskoisimme tapahtumamme jollain tavalla koskettavan taikka kiinnostavan.

 Ensimmäiseksi yhteistyökumppaniksemme pyysimme Turun SeTaa, viime kevään tapahtumassa yhdistimme voimamme hetkeksi Turun Baletin kera. Syksylle luonnollinen yhteistyökumppaniajatus muodostui DreamWearClub ry:stä, transvestiittien omasta järjestöstä, sillä Lady Winkheart on tehnyt yhdistyksen kanssa yhteistyötä jo useampaan kertaan ja muun muassa käynyt opettamassa burleskia  järjestön kevätpäivillä.

 Järjestö haluaa tarjota maistiaisen toiminnastaan jäsenlehtensä myötä, joka on nyt Sinunkin ulottuvillasi täällä, klik klik. Lehteen on tuottanut tekstiä myös tälläkin kertaa allekirjoittanut. Ideana inspiroi oma tosielämän töppäily.

Lippuja on mennyt mukavasti kaupaksi ja ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi: Jos haluat kirjekyyhkymme toimittavan liput sinulle etukäteen, otathan yhteyttä: ladywinkheart(at)gmail.com





-Lady Winkheart

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti