torstai 29. lokakuuta 2015

Ystävämme Turun Sanomat ja Auran Aallot!

Uskomatonta, mutta totta: Enää YKSI yö! Lippuja vielä tänään ja huomenna klo 12-18 Butik Lilianista (Yliopistonkatu 11 A), 20€/kpl, käteistä mukaan.Ovikiintiö luvassa myös, ovelta liput 25€/kpl 


Turun Sanomat

Tänään ilmestyneessä Turun Sanomien Kaupunki -liitteessä on heti toisella sivulla pieni juttu Kurpitsajuhlista. Haluamme tosin vielä tehdä pienen korjauksen juttuun, sillä joskus näemmä media vääristää asioita hiukan:  
Ensimmäinen burleskitapahtuma joka koskaan on pidetty Kårenilla oli keväällä 2011 jonka tekemisessä Winkheart ja Daisy olivat mukana. Kårenin kolme ensimmäistä tapahtumaa tehtiin tosin täysin eri kokoonpanolla mitä Hylätty Huvipuisto, vaikka molemmat naiset ensimmäisissä tapahtumissa olivatkin tekijöinä: Lady Winkheart alusta alkaen enimmäkseen sinä kasassa pitävänä voimana, vetovastuun ollessa Hylätyn Huvipuiston aikana molemmilla yhtä suuri. Mutta vuosi 2010 on siitä kuitenkin merkittävä, että molempien burleskiura on alkanut silloin virallisesti.
Mutta i-ha-naa, kuvaaja on mainittu ja promokuvamme Daisy puski lehteen läpi, vaikkei se TS:n linjanmukaista ollutkaan.


Pimeyden Kreivitär & uskollinen henkilökohtainen parantaja. Kuva: Jere Satamo 

Auran Aallot

Miss Charming Daisy vieraili myös Auran Aalloilla muutama päivä sitten ja Auran Aaltojen juttuun pääset käsiksi täältä. Netissä myös kuunneltavissa haastattelupätkä, jonka löydät klikkaamalla kuvan yläreunassa olevaa nuotin kuvaa.
Miss Charming Daisy, Lady Winkheart Photo: Jere Satamo, JS Disain 
-Lady Winkheart

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti